Osa 1: Psykofyysinen fysioterapia: Enemmän kuin pelkkää liikettä.

Kun kuulet sanan fysioterapia, mieleesi tulee todennäköisesti jokin tietty kuva: selkäkipuinen ihminen harjoittelee ohjatusti, joku saa ultraäänihoitoa polveen tai kuntoutuja opettelee kävelemään uudelleen leikkauksen jälkeen. Nämä kaikki ovat fysioterapiaa ja hyvää sellaista. Mutta ne kertovat vain osan tarinasta.

Psykofyysinen fysioterapia lähtee erilaisesta kysymyksestä. Se ei kysy vain missä kehossa on ongelma ja miten se korjataan? Se kysyy mitä tämä keho kertoo koko ihmisen tilanteesta? Se pysähtyy kuuntelemaan sen sijaan, että se ryhtyy heti korjaamaan. Tässä ensimmäisessä blogissani haluan avata, mitä psykofyysinen fysioterapia oikeasti tarkoittaa ja miksi se on mullistanut oman tapani ymmärtää ihminen ja hänen kipunsa.

Keho ei ole kone – se on kokemusten arkisto

Perinteinen lääketieteellinen ajattelu on kohdellut kehoa oppilaisena koneena: jos jo osa on rikki, se korjataan tai vaihdetaan. Tämä mekanistinen malli on tuottanut uskomattoman kehityksen kirurgiassa ja lääketieteessä, ja siitä on syytä olla kiitollinen. Mutta se on samalla jättänyt jotain oleellista huomiotta: keho ei ole erillinen, tunteeton kone. Se on, aistiva ja kokeva kokonaisuus, jonka kaiken kokemuksen jälkeen jälkensä.

Ajattele hetkeä, jolloin sinulle kerrottiin jokin järkyttävä uutinen. Missä kohtaa kehossa sen tunsit? Ei pelkästään mielessä, vaan todennäköisesti vatsa kiristyi, rintakehä supistui, jalat tuntuivat hetkellisesti pettävän. Tai muista hetki, jolloin nauroit täydestä sydämestä: keho vapautui, hengitys syveni, hartiat laskeutuivat. Tunteet eivät asu pelkästään mielessä. Ne ovat kehollisia tapahtumia.

Psykofyysinen fysioterapia perustuu tähän todellisuuteen, jossa kehomme kantaa mukanaan historiaansa. Lapsuuden turvattomuus voi elää aikuisen hartioiden kireytenä. Vuosia sitten koettu menetys voi näkyä hengityksen pidättymisenä. Krooninen stressi voi juurtua vatsan jännityksensä, johon mikään venyttely ei auta. Nämä eivät ole kuvitelmia, vaan  ne ovat todellisia, kehoon juurtuneita reaktioita, jotka syntyvät siitä, että ihminen on kohdannut enemmän kuin on pystynyt sillä hetkellä käsittelemään.

Biopsykososiaalinen malli – tiede kokonaisuuden takana

Psykofyysinen lähestymistapa ei ole keksitty tyhjästä tai rakennettu mutu-tuntuman varaan. Sen tieteellinen pohja on biopsykososiaalisessa mallissa, joka on ollut terveydenhuollon johtava viitekehys jo vuosikymmeniä, vaikka käytäntö on monin paikoin vielä kaukana sen täysimittaisesta toteuttamisesta.

Biopsykososiaalinen malli tarkoittaa, että ihmisen terveys ja sairaus syntyvät biologisten, psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Selkäkipu ei siis ole pelkästään välilevyn asia. Siihen vaikuttavat myös se, millaisia uskomuksia ihmisellä on kivusta ja kehostaan, miten hän stressaa töissä, millainen hänen tukiverkostonsa on ja kokeeko hän elämänsä merkitykselliseksi. Kaikki nämä tekijät ovat yhtä todellisia kuin se välilevyn pullistuma röntgenkuvassa.

Tämä ei tarkoita, että fyysinen löydös olisi yhdentekevä. Se tarkoittaa, että se ei yksin riitä selittämään ihmisen kipua tai toimintakykyä, eikä yksin riitä ohjaamaan hoitoa.

Mitä psykofyysinen fysioterapia sitten tekee?

Psykofyysisessä fysioterapiassa keho on ensisijainen väylä työskentelyyn, mutta tavoite on koko ihmisen hyvinvointi. Työskentelemme kehollisten kokemusten, hengityksen, liikkeen, kosketuksen ja asentojen kanssa. Samalla ollaan tietoisia siitä, mitä nämä keholliset kokemukset heijastavat: millaisia tunteita nousee, millaisia muistoja aktivoituu, millaisiin uskomuksiin itsestä ne liittyvät.

Tyypillinen psykofyysinen fysioterapiakäynti voi näyttää hyvin erilaiselta kuin perinteinen fysioterapia. Emme välttämättä aloita mittaamalla liikkuvuutta tai antamalla harjoitusohjelmaa. Saatamme sen sijaan ensin vain pysähtyä ja kysyä: mitä sinulle kuuluu juuri nyt? Miltä tämä hetki tuntuu? Missä kehossasi tunnet sen? Miltä hengitys tuntuu juuri nyt? Nämä kysymykset eivät ole small talkia, vaan  ne ovat työskentelyä.

Psykofyysinen fysioterapia ei ole pelkästään rentoutumista tai stressinhallintaa, vaikka se voi tarjota molempia. Se on systemaattinen ja koulutettu tapa tutkia, miten mieli ja keho kietoutuvat yhteen ja miten tätä yhteyttä voidaan vahvistaa niin, että ihminen voi paremmin kokonaisuutena.

Hermosto on avainpelaaja

Yksi psykofyysisen lähestymistavan keskeisimmät käsitteistä on autonominen hermosto ja se osa hermostostamme, joka säätelee kehon toimintoja tiedostamattamme: sydämen sykettä, hengitystä, ruoansulatusta, verenpainetta ja lihasjännitystä. Autonominen hermosto on jaettu kahteen osaan: sympaattiseen haaraan, joka aktivoi toimintaan ja valppaustilaan, sekä parasympaattiseen haaraan, joka mahdollistaa levon, palautumisen ja yhteyden.

Stressitilanteessa sympaattinen hermosto ottaa ohjakset, jolloin keho mobilisoi resursseja toimintaan. Tämä on elintärkeä reaktio vaaratilanteessa. Ongelmia syntyy, kun hermosto jää tähän aktivaatiotilaan eikä koskaan täysin palaa lepoon. Silloin kun keho elää jatkuvassa matalassa valmiustilassa se alkaa näkyä mm. kroonisena jännityksenä, univaikeuksina, selittämättöminä kipuina ja väsymyksenä joka ei mene levolla.

Kolme selviytymisreaktiota – hermosto päättää

Kun keho kohtaa uhan – todellisen tai koetun – autonominen hermosto tekee salamannopeasti arvion tilanteesta ja valitsee selviytymisstrategian. Tämä tapahtuu ennen kuin tietoinen mieli ehtii reagoida, ja se tapahtuu kehossa, ei ajatuksissa.

Tutuin reaktio on taistele tai pakene. Sympaattinen hermosto aktivoituu, adrenaliini ja kortisoli vyöryvät verenkiertoon, syke nousee, lihakset saavat lisää verta ja hengitys kiihtyy. Keho on valmis joko kohtaamaan vaaran tai pakenemaan sitä. Tämä tila voi näkyä levottomuutena, ärtyneisyytenä, ylivalppautena tai kyvyttömyytenä rauhoittua, jopa silloin, kun mitään konkreettista vaaraa ei ole.

Mutta on olemassa myös toinen reaktio, josta puhutaan harvemmin: jähmettyminen eli jäätyminen. Kun uhka tuntuu ylivoimaiselta eikä pako tai taistelu vaikuta mahdolliselta, hermosto voi siirtyä syvempään suojelutilaan. Keho hidastuu, mieli saattaa etääntyä, tunnetaan vetäytymistä omaan kuoreen. Tämä ei ole laiskuutta eikä heikkoutta,  se on hermoston vanha ja viisas suojelumekanismi äärimmäistä kuormitusta vastaan. Keho tekee parhaansa selviytyäkseen.

Tärkeää on ymmärtää, että nämä reaktiot tapahtuvat kehossa ennen mieltä. Siksi pelkästään ajattelemalla tai päättämällä ei pysty poistumaan ylivireys- tai jäätymistilasta. “Tiedän järjellä, että olen turvassa, mutta kehoni ei usko sitä”, vaan tämä kokemus on hyvin todellinen, eikä se tarkoita, että jokin olisi vialla. Se tarkoittaa, että hermosto tekee työtään.

Psykofyysisessä fysioterapiassa työskentelemme hermoston kanssa, ei pelkästään lihaksiston tai tuki- ja liikuntaelimistön. Ensin tunnistetaan, missä tilassa hermosto on. Onko asiakas ylivirittyneenä, jännittyneenä, valppaana? Vai onko hän vetäytynyt, lamaantunut, poissa? Tämä tieto ohjaa koko työskentelyä.

Hengitysharjoitukset, tietoinen liike, kehotietoisuusharjoitukset ja turvallinen kosketus ovat kaikki tapoja viestiä hermostolle: voit laskeutua, olet turvassa, ei tarvitse olla valppaana. Muutos alkaa siitä hetkestä, kun keho uskoo sen – ei vain mieli.

Kenelle psykofyysinen fysioterapia sopii?

Psykofyysinen lähestymistapa sopii erityisen hyvin silloin, kun tavanomaiset keinot eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Jos olet käynyt usealla ammattilaisella selkäkivun kanssa ilman pysyvää helpotusta. Jos kipu tai oireet tuntuvat liittyvän stressiin tai elämäntilanteeseen, mutta kukaan ei ole ottanut tätä yhteyttä vakavasti. Jos tunnet olevasi etäällä omasta kehostasi tai et enää luota siihen.

Psykofyysinen fysioterapia sopii erityisesti pitkittyneeseen tai krooniseen kipuun, stressiperäisiin kehollisiin oireisiin, jännityksiin, päänsärkyihin, vatsaongelmiin ja uupumukseen sekä ihmisille, joiden kehossa näkyy traumaattisten kokemusten jälkiä. Se sopii myös ahdistuksesta tai masennuksesta kärsiville, joiden oireet ilmenevät myös fyysisinä, ja ihmisille, jotka haluavat syventää suhdettaan omaan kehoonsa.

Mutta se ei ole vain erityistilanteita varten. Jokainen ihminen, joka haluaa oppia tuntemaan oman kehonsa paremmin ja elää enemmän yhteydessä omaan kokemukseensa, voi hyötyä psykofyysisestä lähestymistavasta. Se on ennaltaehkäisevää hyvinvointia parhaimmillaan.

Mitä psykofyysinen fysioterapia ei ole?

On tärkeää määritellä myös se, mitä psykofyysinen fysioterapia ei ole, jotta odotukset hoidolle ovat realistiset eikä se sekoitu muihin hoitomuotoihin.

Se ei ole psykoterapiaa. Psykofyysinen fysioterapeutti ei hoida ensisijaisia mielenterveyshäiriöitä eikä tee psykoterapeuttista työtä. Työskentelemme kehon kautta, mutta tavoitteenamme on aina kohdata ihminen kokonaisuutena.

Marko Oinas on psykofyysinen fysioterapeutti, joka opiskelee parhaillaan myös lasten ja nuorten kognitiivista psykoterapiaa. Tämä lisäkoulutus syventää ymmärrystä kehon ja mielen rajapinnasta ja vahvistaa valmiuksia moniammatilliseen yhteistyöhön.

Se ei ole vaihtoehtohoito tai pelkkää rentoutumista Psykofyysinen fysioterapia on tieteelliseen näyttöön perustuvaa, koulutettua ammatillista työtä. Se rakentuu nykyaikaiselle neurotieteelle, traumatutkimukselle sekä kipututkimukselle. Kyseessä on vakiintunut ja lääketieteellisesti perusteltu osa terveydenhuollon kokonaisuutta.

Marko Oinas: Miksi tämä on sydämeni asia Turun Fysiokulmalla?

Olen fysioterapeuttina työskennellyt vuosia sellaisten ihmisten kanssa, joiden kipu tai kehollinen oire ei ole selittynyt pelkällä rakenteellisella syyllä. Olen istunut vastapäätä asiakkaita, jotka ovat käyneet lukuisilla lääkäreillä ja saaneet erilaisia diagnooseja sekä hoitoja, mutta kipu on silti jatkunut. Useimmiten juuri silloin, kun olemme alkaneet puhua elämäntilanteesta kokonaisuutena, jotain on alkanut aueta.

Meneillään olevat lasten ja nuorten kognitiivisen psykoterapian opinnot ovat syventäneet tätä ymmärrystä entisestään. Mitä enemmän opiskelen mielen toimintaa, sitä enemmän näen kehossa. Ja mitä enemmän tutkin kehoa, sitä enemmän löydän mielestä. Ne eivät ole kaksi eri asiaa, vaan ne ovat yksi kokonaisuus, jota kutsumme ihmiseksi.

Turun Fysiokulmalla tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun tulet vastaanotolleni, sinua ei hoideta pelkkänä oireena. Sinut kohdataan kokonaisena ihmisenä: elämäntilanteesi, kehosi historia ja se, mitä kannat mukanasi, ovat kaikki osa hoitoa. Uskon vahvasti, että tämä psykofyysinen lähestymistapa tuottaa pysyvämpiä tuloksia kuin pelkkä oireen pintapuolinen käsittely.

Tulevat kirjoitukset: Seuraa tätä blogisarjaa – tulen kirjoittamaan muun muassa hengityksestä, kroonisesta kivusta, traumasta, stressistä, kehotietoisuudesta ja palautumisesta. Jokainen aihe on eri ikkuna samaan näkymään: siihen, miten keho ja mieli kulkevat aina yhdessä.